Kylien tuoreimmat kuulumiset löytyvät kolmen kylän (Horkka, Saakoski, APS-kylät) yhteiseltä Facebook-seinältä:

https://www.facebook.com/korpilahdenetelaisetkylat/

 

Pääsiäiskokko kasassa! Tervetuloa Saakosken urheilukentälle lankalauantaina 15.4. alkaen kello 15.00. Jo perinteeksi muodostuneessa, koko perheen pääsiäistapahtumassa on tarjolla on poniajelua ja kilpailuja lapsille, Saakosken kyläseuran kahviteltasta saa ostaa kahvia, mehua, limsaa, karkkeja, makkaraa, lettuja, munkkeja – ja arpojakin. Kokko sytytetään kello 17.00. – Saakosken kyläseura

Helpoimmat konstit käyttää yrttejä ja kasveja ovat tee ja salaatit – ehkä jalkakylvyt. Tässä muutama muu vihje, jos innostusta on enemmänkin kuin vain kokeiluun.

Apilat kelpaavat myös ihmisravinnoksi. Salaatteihin voi laittaa kukkia ja kaikkein pienimpiä lehtiä. Samoja voi käyttää myös leipätaikinan lisukkeeksi tai kuivata teeksi. Höyrytettynä tai keitettynä niitä voi lisätä myös muihin vihannesruokiin.

Osmankäämin noin 20-30 cm mittaiset kevätversot aikaisin ovat kokonaan syötäviä. Ne voidaan syödä raakana tai keittää. Suurempaa kasvia on kuorittava, jotta päästäisiin käsiksi valkoiseen pehmeään sisäosaan, jota voidaan paahtaa avotulella.

Maitohorsma on ollut kaikkien pohjoisen pallonpuoliskon alkuperäiskansojen ravintona ja hätäravintona. Nuoret versot ja lehdet kelpaavat salaatteihin ja pinaatin tapaan vihannesruokiin. Niitä on myös kuivattu talvea varten. Kesällä ennen kukintaa kerätyt lehdet sopivat kuivattuna teeksi. Myöhemmin kesällä kasvi muuttuu voimakkaan makuiseksi eikä niitä voi enää syödä.

Nokkonen on tunnetuimpia ravinnoksi käytettäviä luonnonkasveja. Nuoret versot ovat parhaita 10- 15 cm mittaisina. Niitä keitetään vain 5min ja käytetään keittoihin, muhennoksiin ja ohukaisiin. Vanhoissa nokkosruokaohjeissa käytetyn nokkosen määrät saattoivat olla sangen suuria, jopa 250g neljän hengen ruokaan. Nykyaikainen nokkoskeitto keitetään vajaasta litrasta, 55-70g, tuoreita nokkosia. Nokkosta kerätään kesällä koko talven tarpeiksi ja kuivataan ilmavassa varjoisassa paikassa tai  uunin jälkilämmössä. Nokkosta voidaan myös pakastaa. Sitä käytetään leivän lisäkkeeksi vaikkapa seuraavaan tapaan: nokkosen versot ja isommat lehdet keitetään pehmeiksi. Keitinvesi voidaan käytttää taikinaliemenä. Keitetyt nokkoset jauhetaaan hienoksi esim. myllyllä. Taikina tehdään tavalliseen tapaan ja leipä leivotaan esim. sämpylöiksi. Keittokirjasta löytyy nykyajan sovellutuksia nokkosleivistä.

Piharatamo kelpaa vihannesruokiin pinaatin tavoin aivan nuorena. Vanhemmiten sen maku muuttuukitkeräksi.

Voikukka on kaikilta osiltaan syötävä. Nuoret lehdet ja nuput sopivat salaatteihin, lehdet myös pinaatin tapaan. Kasvin A-vitamiinipitoisuus on moninkertainen viljeltyyn salaattiin verrattuna. Nykyään on salaattivoikukan siemeniä saatavissa siemenkaupoista. Voikukan lehtiä voi käyttää salaattina ja pinaatin tapaan. Salaatiksi ovat tavalliset valossa kasvaneet lehdet liian karvaita. Mutta jos kasvit keväällä peitetään esim valoa läpäisemättömällä laatikolla, ovat nämä pimeässä kasvaneet vaaleat lehdet hienoa mureaa salaattia. Näin kasvatettu voikukka ei kuitenkaan ole yhtä ravintorikasta. 

Juurakoista on yleisemmin tehty jauhonjatketta. Raaka-aineena on käytetty mm. maitohorsman juuria, lumpeen, ulpukan, järvikaislan ja järviruo’n juurakoita sekä juolavehnän juurakkoa. Yleisin leivän lisäke on ollut kuitenkin suovehkan juurakko, jonka myrkyllisyys on kadonnut keitettäessä tai kuivattaessa. Suurijuurakkoisten vesikasvien kuten vehkan, raatteen, lumpeen ja ulpukan käyttöä poikkeustilanteiden ravintolähteenä on tutkittu.

Tässä myös muita:

Juolavehnän juuret kelpaavat keittoihin, muhennoksiin, velleihin, puuroon, pannukakkuihin ja leivontaan jauhonjatkeeksi. Juurista on joskus keitetty siirappiakin, 10 kilosta juuria tulee noin 1,5 kiloa siirappia. Paahdetut juuret käyvät korvikekahvin valmistukseen.

Kallioimarre on pieni helposti tunnistettava saniainen, jonka juurakko sisältää polttavan makeita lakritsamaisilta maistuvia sokerilajeja. Kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää makeuttamisaineena.

Maitohorsman juuresta voidaan tehdä jauhoja. Kansanhuoltoministeriön vuoden 1941 ohjeiden mukaan maitohorsman juuresta tehtyjä jauhoja piti seisottaa ainakin kuukausi ennen käyttöä, jotta siitä katoaisi sille ominainen kitkerä maku. Venäjällä maitohorsman nuoria juuria käytetään raakana ja keitettyinä parsan ja kaalin tapaan. Kuivatuista juurista tehdään jauhoja, josta keitetään maitopohjaista puuroa, tehdään pannukakkua ja leivotaan leipää.

Muita käyttökelpoisia kasveja ovat poimulehti ja suolaheinä salaattiin, kellokasveja (harakan-, kissan- ) voi hyvin käyttää esim ruokien ja leivonnaisten koristeluun. Samoin vaikka krassia. Ahomansikan ja mustikan lehdet teenä ja vaikka mustaviinimarjankin lehdet maustamassa juomavettä luomusitruunan viipaleiden kanssa ovat käyttökelpoisia.  Ahomansikka kaikkineen sopii salaattiin erinomaisesti.

Jos tunnistat ehdottoman varmasti vuohenputken, se on hyvin nuorena herkullista ihan vaikka vain pannulla paistettuna.

Teenä käytettäessä silputaan esim koivun, pihlajan ja vaahteran lehtiä ja laitetaan lisäksi lehmuksen, vaahteran ja orapihlajan kukkia, päälle kaadetaan n 80 asteista vettä ja haudutetaan.

Iltateenä käy hyvin orapihlajan kukat ja vaahteran lehdet, koska vaikutus on rauhoittava. Samoin vaikuttavat kanervan kukat ja humalan kukinnot.

Huom! Kanervan kanssa pitää olla tarkkana, ettei vahingoita itse kasvia, koska on hyvin hidaskasvuinen.

Kirjaston tädeillä on paljon kirjoja syötävistä kasveista ja nettikin on tietoa pullollaan tästäkin aihepiiristä.

Miksi yrttejä kannattaa käyttää?

Yrtit monipuolistavat kasvivalikoimaa ja antavat ruuille uusia makuvivahteita. Kotimaamme yrteissä on valoisan kesämme vuoksi korkea aromipitoisuus. Esimerkiksi luonnonvaraisen kuminamme on todettu sisältävän enemmän aromiöljyjä kuin ulkomaisen viljellyn kuminan.

Luonnonyrtit ovat usein myös ravintoarvoltaan parempia kuin vastaavat viljellyt kasvit. Esimerkiksi nokkosen ja voikukan lehtien vitamiini- ja kivennäispitoisuudet ovat selvästi suuremmat kuin pinaatin ja salaatin. Toisaalta läheskään kaikkien yrttien ravintosisältöä ei ole vielä tutkittu. Yrtit ovat muiden kasvien tapaan hyvin vesipitoisia, vähärasvaisia ja näin ollen vähän energiaa sisältäviä. Niissä on runsaasti suoliston toiminnan kannalta tärkeitä kuituaineita.

Monet yrtit ovat keruukelpoisia jo varhain keväällä -aikana, jolloin viljeltäviä kasveja vasta kylvetään maahan. Keruuaika riippuu kuitenkin kasvista ja käyttötarkoituksesta. Yrtit ovat puhdasta ruokaa, kun niiden keruussa noudatetaan keruupaikoista annettuja ohjeita. Keräämällä yrttejä voi pienentää omia ruokamenojaan ja toisaalta hankkia lisätuloja . Jos kahvin ja teen sijasta käytetään yrttijuomia, saavutetaan myös kansantaloudellista säästöä. Yrttien keruu on virkistävä harrastus, jossa hyöty ja huvi yhdistyvät. Se lisää luonnontuntemusta ja tarjoaa luonnollisen liikuntamahdollisuuden.

Monia luonnonvaraisia kasvejamme voidaan verrata kaupassa myytäviin mausteyrtteihin, joista suuri osa on Välimeren maiden luonnonkasveja.

Lääkinnälliseen tarkoitukseen käytettäviä kasveja sanotaan rohdos- eli lääkekasveiksi. Niitä kerätään luonnosta ja myös viljellään. Eräät rohdoskasvit ovat myrkyllisiä. Pieninä määrinä käytettyinä nämä aineet ovat kuitenkin tehokkaita, joskus jopa korvaamattomia lääkkeitä. Toisten rohdoskasvien vaikuteaineet ovat miedompia. Näillä aineilla on todettu olevan suotuisa vaikutus ihmisen elintoimintoihin.

Mikä on sallittua ja mikä ei??

Luontomme tarjoaa hyvät mahdollisuudet paitsi retkeilyyn myös erilaisten luonnontuotteiden keräämiseen. Kerääjän tulee kuitenkin tietää, mitä hän saa tehdä ja mitä ei. Ns. jokamiehen oikeus tarkoittaa sitä, että tietyin rajoituksin jokaisella on oikeus vapaasti kulkea ja yöpyä toisen maalla ja myös kerätä esimerkiksi marjoja ja sieniä. Jokamiehen oikeuksia ei ole oikeuksina kirjattu mihinkään lakiin, vaan ne ovat vanhoja ikimuistoisia tapoja, joita nykyinen lainsäädäntömme ei kielläkään. Seuraavassa on mainittu , mitä jokamiehen oikeudet sallivat, ja myös se mitä rikoslakimme nimenomaan kieltää.

Sallittua on ilman eri lupaa

– kulkea toisen maalla

– tilapäisesti yöpyä toisen maalla

– kerätä sieniä

– kerätä marjoja

– poimia kukkia

-poimia ruohomaisia kasveja

 

Kiellettyä on ilman eri lupaa

-kulkea ja yöpyä toisen viljelymailla ja piha-alueella (näköetäisyydellä asuinrakennuksista) ja kerätä mitään näistä paikoista

– tehdä avotulta toisen maalle

– tehdä polkuja toisen maalle

– ottaa puuta kasvavasta, kuivuneesta tai kaatuneesta puusta

-ottaa kasvavasta puusta oksia, juurta, tuohta, kuorta, lehtiä, pihkaa, mahlaa, terhoja, pähkinöita ja käpyjä

– ottaa sammalta, jäkälää ja turvetta

– niittää ruohoa

Kiellettyä on siis esim. kerätä ilman lupaa koivunlehtiä, pihlajanlehtiä sekä männyn- ja katajanneulasia, samoin tietenkin koivunmahlan juoksutus. Sallittua taas on esim. pihlajan- ja katajanmarjojen kerääminen. Ruohomaisten yrttien kerääminen pienessä määrin (kotikäyttöön) on jokamiehen oikeuksien mukaan sallittua. Jos kerätään paljon esim. mesiangervoa tai nokkosta sirpillä leikaten, on keruu rinnastettavissa ruohon niittämiseen, mikä on rikoslain mukaan kiellettyä. Kauppayrttien poimijan on aina varminta hankkia lupa asianomaiselta maanomistajalta, jolloin myös selviävät ne alueet, missä ehkä on käytetty lannoitteita ja torjunta-aineita. Monet käyttökelpoiset luonnonyrtit (esim. ahomansikka, koivu, maitohorsma, vadelma) leviävät helposti hakkuualueille, joilla on ehkä käytetty vesakontorjunta-aineita. Sitäpaitsi niille on usein istutettu puiden taimia, joita tulee varoa vahingoittamasta.

Yrttien kerääminen

Miten?

Yrtit kerätään ilmavaan koriin, sienikori on erinomainen yrttikori. Muovipusseissa ja -sangoissa yrtit pilaantuvat nopeasti. Yrttejä kerättäessä pidetään eri kasvit toisistaan erillään. Lajipuhtauteen on muutenkin kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä monet luonnonkasvimme ovat joko myrkyllisiä tai pahanmakuisia, ja pienikin määrä niitä saattaa pilata koko kerätyn erän. Varsinkin rohdos- ja kosmetiikkateollisuuden käyttämät kasvilajit on koko käsittelyn ajan pidettävä tarkoin erillään muista.

Milloin?

Paras keruusää on kuiva ja aurinkoinen. Pinnaltaan kosteita yrttejä ei kerätä – aamukasteen annetaan haihtua ennen keruuretkelle lähtöä. Lehdet, siemenet ja juuret ovat parhaimmillaan eri aikoina kesästä. Vihanneskasvien lehdet poimitaan nuorina, ennen kukintaa; salaattikasvien lehdet mieluiten mahdollisimman nuorina. Tällöin niiden ravinto – ja aromipitoisuudet ovat yleensä parhaimmillaan. Vanhemmiten lehdet kovenevat, niihin kerääntyvät parkkihapot muuttavat ne kitkeriksi, ja moniin kasveihin iskeytyvät loissienet ja hyönteistuholaiset. Toisaalta myös syksyllä eräät kasvit kuten ahomansikka, nokkonen ja voikukka kasvattavat uusia käyttökelpoisia lehtiä.

Yrttijuomiin käytettävien kasvien versot ja lehdet poimitaan täysin kehittyneinä ennen kukintaa tai kukkien juuri puhjetessa. Kukat poimitaan täysin kehittyneinä (kuihtuneita kukkia ei saa olla mukana). Jos halutaan miedompaa juomaa, kerätään nuorempia lehtiä. Monien kasvien nuoret lehdet tummuvat kuivatessa.

Maustekasvien lehdet kerätään tavallisesti kukinnan aikaan. Yleensä aurinkoisilla paikoilla kasvaneissa kasveissa on enemmän aromiaineita kuin varjossa kasvaneissa. Kukat ja kukinnot kerätään juuri auenneina,  siemenet kypsinä.

Kasvien juuret ja juurakot kerätään joko varhain keväällä (ennen lehtien puhkeamista) tai myöhään syksyllä (lehtien lakastuessa). Tällöin on tosin tunnistaminen vaikeinta. Keskikesällä juurten ravinto- ja aromiainepitoisuus on pienimmillään. 

Yrttien poimijan perusohjeet lyhyesti

– Kerää yrttejä vain kuivalla säällä ja aamukasteen haihduttua.

-Kerää yrtit ilmavaan koriin.

– Kerää vain terveitä ja virheettömiä kasvinosia.

– Älä koskaan kerätessäsi sekoita eri yrttejä. Rohdosyrtit on kaikissa vaiheissa pidettävä ravinnoksi tarkoitetuista yrteistä täysin erillään.

– Älä milloinkaan kokeile tuntemattomia kasveja ravinnoksi tai rohdoksi

– Yrttejä ei saa poimia:

— 50-200 m lähempää maantietä

– kaupunkien ja taajamien keskustoista

– saastuttavien teollisuuslaitostten läheisyydestä

– kaatopaikkojen lähistöltä

– keinolannoitetuilta tai torjunta-ainein käsitellyiltä alueilta

-Jos et käytä yrttejä tuoreena, pane ne kuivumaan heti poiminnan jälkeen

– Ennen kuin keräät yrttejä myyntiin, varmistu ostajasta. Ota ennakolta selville ostajan laatu- ja käsittelytoivomukset. Tee kirjallinen keruusopimus.

– Maanomistajan luvan tarvitset aina, kun keräät puiden lehtiä ja neulasia, ja myös silloin, kun keräät kasveja paljon myyntiä varten.

Noudata aina luonnonsuojelun vaatimuksia, äläkä yrttejä kerätessäsi jätä luontoon jälkiä.

Varoituksen sanat

Myrkyllisiä putkilokasveja on Suomessa noin sata lajia, joista 20 on erittäin myrkyllisiä. Kaikkien kasvien myrkyllisyydestä ei vielä edes olla selvillä. Siksi on syytä kerätä ja käyttää vain sellaisia kasveja, jotka varmasti tietää ja tuntee myrkyttömiksi. Myrkyllisiä kasveja kannattaa välttää, vaikka niitä on saatettu perinteisesti käyttää rohtoina. Luonnossa elävät eläimet saattavat käyttää ravinnokseen sellaisia kasveja, jotka ihmiselle ovat tappavan myrkyllisiä (esim. näsiän marjat). Kotieläimet eivät välttämättä tunnista myrkyllisiä kasveja ja saattavat saada niistä myrkytysoireita. Yleensä myrkkyä on koko kasvissa, mutta joskus sitä on vain tietyssä kasvinosassa. Myrkyllisyys voi myös muuttua kasvin iän mukaan. Toisinaan taas maaperän saastuneisuus tai kasvitaudit aiheuttavat myrkyllisyyden.

Sarjakukkaisissa kasveissa on paljon toisiaan muistuttavia lajeja, joista osa on erittäin myrkyllisiä. Koiranputki, kumina, vuohenputki, karhunputki ja väinönputki on kyettävä erottamaan myrkkyaineita sisältävistä hukanputkesta, myrkkykeisosta ja myrkkykatkosta. Myös peltokortteen ja myrkyllisen suokortteen erot on tiedettävä.

Monet kasvien vaikuttavista aineista ovat myrkkyjä, joita pieninä määrinä käytetään rohdostarkoituksiin.

Vanha totuus onkin ”sola dosis facit venenum”, vain annos tekee myrkyn. Esimerkiksi sormustinkukan ja kielon sisältämiä sydänaktiivisia glykosideja käytetään sydämen toiminnanvajaukseen. Sekä sormustinkukka että kielo ovat tappavan myrkyllisiä, mutta samalla korvaamattomia lääkkeiden raaka-aineita. lostuslääkkeenä käytetyssä paatsamassa on antrakinoniglykosideja, jotka suurempina annoksina aiheuttavat myrkytyksen. Voimakkaasti vaikuttavia kasveja ei pidä koskaan käyttää omin päin. Turvallisinta on kerätä ja käyttää mietoja rohtokasveja, ja niidenkin suhteen on muistettava, että mitään kasvia ei saa käyttää liian suuria määriä eikä liian pitkää aikaa yhteen menoon.

Lapsille kannattaa antaa vain lievästi vaikuttavia yrttejä ja vain pieninä annoksina. Tällaisia lapsille sopivia yrttejä ulkoisesti tai sisäisesti käytettäväksi ovat mm. kamomilla, kehäkukka, keto-orvokki, kihokit, ratamot ja ukontulikukka. Pienille lapsille ei suositella mm. piparminttua, rosmariinia ja salviaa eikä mitään voimakkaasti vaikuttavaa yrttiä.

Allergikkojen on syytä olla varovaisia yrttien käytössä ja kokeilla aluksi hyvin pienillä annoksilla. Pujoallergikot voivat saada helposti allergisia reaktioita muistakin mykerökukkaisten eli asterikasvien (Asteraceae) heimon kasveista kuten siankärsämöstä, kehäkukasta, kamomillasta ja kultapiiskusta.

Herkkäihoiset voivat saada iho-oireita mm. arnikista, humalasta, kevätesikosta, koristekrassista, rätvänästä ja siankärsämöstä. Jotkut kasvit aiheuttavat helposti kosketusallergiaa auringonvalossa. Tällaisia ovat mm. kuismat, lipstikka, palsternakka, sellerit, tuoksuruuta, väinönputki sekä erityisesti koristekasvina viljelty jättiukonputki.

Asperiinille allergiset saattavat reagoida myös pajun ja mesiangervon sisältämiin salisylaattiyhdisteisiin.

Raskaana oleville ei suositella kohtua supistavien ym. vaikutusten vuoksi suurina määrinä katajaa, kehäkukkaa, persiljaa, piparjuurta, rosmariinia ja salviaa. Koiruohoa, pietaryrttiä ja pujoa ei ole syytä käyttää pieniäkään määriä odotusaikana.

Miten yrtit vaikuttavat?

Vihreiden kasvien aineenvaihdunnan tuotteena syntyy pääasiassa hiilihydraatteja ja valkuaisaineita. Osa hiilihydraateista muuttuu ravintoaineina hyödynnettäviksi rasvayhdisteiksi. Toissijaisia aineenvaihduntatuotteita ovat esim. alkaloidit, glykosidit ja haihtuvat öljyt. Näillä aineilla on merkitystä mm. kasvien puolustautumisessa. Ihminen on oppinut käyttämään niitä hyväkseen lääkkeinä, mausteina, tuoksu- ja väriaineina. Alkaloidit ovat emäksisiä typpipitoisia yhdisteitä. Niitä tunnetaan yli 1000, ja ne ovat tehokkaimpia kasvikunnasta saatavia lääkeaineita. Monet niistä ovat vaarallisia myrkkyjä. Alkaloideja esiintyy varsinkin leinikki- palko- ja liljakasveissa. Niitä on kaikissa kasvin osissa, mutta erityisesti kuoressa, lehdissä ja hedelmissä. Lääkekasveista oopiumiunikon, hulluruohon ja belladonnan vaikuttavat aineet ovat alkaloideja. Alkaloideja on myös mm. tupakassa, kahvissa, teessä ja kaakaossa.  Glykosidit liittyvät läheisesti hiilihydraatteihin. Niitä on hyvin monentyyppisiä lähes sadassa eri kasviheimossa. Desinfioivasti, tulehduksia estävästi ja virtsan eritystä lisäävästi vaikuttavia fenoliglykosideja on mm. sianpuolukassa. Sydämen toimintaan vaikuttavia glykosideja on mm. sormustinkukassa ja kielossa. Ne ovat tappavan myrkyllisiä, mutta samalla korvaamattomia lääkkeitä. Ulostavasti vaikuttavia antrakinoniglykosideja on mm. paatsamassa. Glykosideja ovat myös limakalvoja ärsyttävät saponiinit. Mm. sudenmarjan ja hevoskastanjan saponiinit ovat vaarallisia myrkkyjä, sillä ne hajottavat veren punasoluja.

Haihtuvat öljyt (eteeriset öljyt) ovat usein miellyttävän tuoksuisia. Koostumukseltaan ne ovat yleensä kymmenien eri aineiden seoksia. Haihtuvat öljyt esiintyvät kasveissa erityisissä elimissä, kuten kukkien ja lehtien eritekarvoissa, eritetiehyeissä ja -käytävissä sekä erilaistuneissa soluissa. Niitä on varsinkin havupuissa, sarjakukkaisissa ja huulikukkaisissa. Esimerkiksi katajanmarjojen, lipstikan ja persiljan eteeriset öljyt lisäävät virtsaneritystä. Kamomillan, piparmintun ja kuminan öljyillä on suolistokaasuja poistava ja suolistokramppeja laukaiseva vaikutus. Eräät haihtuvat öljyt ovat myrkyllisiä. Esim. pietaryrtin ja koiruohon tujoni vaurioittaa keskushermostoa. 30% putkilokasveista sisältää runsaasti haihtuvia öljyjä.

Karvasaineet ovat voimakkaasti karvaan makuisia. Ne edistävät mahanesteen eritystä ja ruuansulatusta.

Niitä on erityisen runsaasti mykerökukkaisissa kuten voikukassa ja koiruohossa sekä katkerokasveissa ja huulikukkaisissa.

Parkkiaineet ovat kitkerän makuisia. Niitä käytetään nahan parkitsemisessa, koska ne muodostavat valkuaisaineiden kanssa liukenemattomia yhdisteitä. Parkkiaineet sopivat ihovaurioiden hoitoon ja ripulilääkkeeksi. Niitä on lähes kaikissa kasveissa, runsaasti mm. mustikan lehdissä ja tammen kuoressa.

Orgaanisilla hapoilla (esim. askorbiini-, bentsoe-, omena-, sitruuna-, ja viinihapolla) on merkitystä kotitaloudessa, sillä ne estävät bakteerien kasvua. Eruka- ja oksaalihappo ovat lievästi myrkyllisiä.

Kasvien vaikuteaineita ovat myös hiilihydraatteihin kuuluvat lima-aineet (esim. islanninjäkälässä ja pellavansiemenissä). Lisäksi kasveissa on vaikuttavina aineina rasvoja, vahoja, hartseja, palsameja, hormoneja ja vitamiineja.

Kuivaaminen

Yrttien tavallisin käsittelytapa on kuivaaminen. Kuivaamisen onnistuminen on ratkaisevaa yrttien lopullisen laadun kannalta. On tärkeää että yrtit saadaan kuivumaan mahdollisimman pian keräämisen jälkeen. Kuivaamisen tulee tapahtua nopeasti ilman keskeytyksiä. Kasvit sisältävät vettä 75-85%. Pilaantumisvaaran vuoksi suositellaan, että kuivatuissa yrteissä saa olla vettä korkeintaan 5%. Yleensä tarvitaan esikuivaus huoneenlämmössä. Yrtit tulee kerätä niin puhtailta paikoilta, ettei niitä tarvitse pestä ennen kuivaamista. Juuret ja juurakot sen sijaan pestään huolellisesti ja leikataan ohuiksi viipaleiksi kuivumisen nopeuttamiseksi. Liian hitaasti kuivuessaan ne pilaantuvat helposti.

Kuivauspaikan on oltava pölytön ja suojassa auringonvalolta, linnuilta ja hyönteisiltä. Kasveihin ei saa tarttua vierasta hajua tai makua. Kuivaustapaa valittaessa on otettava huomioon kuivattavien yrttien määrä, laji ja ikä. Kuivauslämpötilaksi suositellaan korkeintaan 35 °C. Liian korkeassa lämmössä yrtit menettävät kauniin vihreän värinsä ja tummuvat (35 °C:n lämmössäkin monet tummuvat). Paras tulos saavutetaan, jos yrttien annetaan kuivua huoneenlämpötilassa ohuena kerroksena yli yön ja ne pannaan sen jälkeen kuivuriin.

Auringossa ei yrttejä saa kuivata. Marjojen kuivuminen on hitaampaa kuin lehtien. Marjoja ei tarvitse käännellä kuivauksen aikana, jos ne levitetään riittävän ohueksi kerrokseksi.  Suuria yrttimääriä voi kuivata viljan lavakuivurissa. Kuivuminen perustuu ilman puhaltamiseen eikä lämmitykseen.

Miten säilytän kuivatut yrtit?

Kuivattuja yrttejä ei ole syytä jauhaa hienoksi, koska vaikuttavat aineet haihtuvat tällöin nopeammin. Kotioloissa yrtit on paras säilyttää valolta suojassa puhtaissa ja tiiviissä lasi- tai peltitölkeissä.

 

Kuivattuja kasveja voi käyttää helposti esimerkiksi teenä, keitoissa ja yleensä ruuissa, jalkakylvyissä, nokkoshaude on hyväksi hiuksien huuhteluvedessä. Kaalinlehti voi helpottaa kipuja nivelissä ja  tuore ratamo on hyvä haavojen hoidossa.

Näin keväällä  kannattaa kuitenkin kasveja käyttää mahdollisimman paljon ihan tuoreena.

 

 

 

 

 

 

Kevätpäiväntasaus, Pentti 21.3.

Älä usko vanhaan väitteeseen, jonka mukaan päivä ja yö olisivat kevätpäiväntasauksena tasan yhtä pitkät.

Yö ja päivä ovat täsmälleen yhtä pitkät hieman ennen kevätpäiväntasausta ja syyspäiväntasauksen jälkeen, sanoo Washingtonissa toimivan U.S. Naval Observatoryn yhteiskuntasuhteiden johtaja Geoff Chester.

”Täsmällinen ajankohta riippuu siitä, missä päin maapallon pintaa sattuu olemaan”, hän sanoo.

Silloin kun Auringon keskipiste ylittää päiväntasaajan – mikä on tasauksen varsinainen määritelmä – päivä on joka puolella maapalloa hieman yötä pidempi. Ero selittyy geometrialla, ilmakehällä ja kielellä.

Aurinko on etuajassa

Jos Aurinko olisi vain pikkuruinen valopiste ja Maalla ei olisi ilmakehää, päivä ja yö olisivat kevätpäiväntasauksena molemmat tasan kaksitoistatuntisia.

Aurinko on Maasta katsottuna kuitenkin melkein ojennetun käden pienen sormenpään kokoinen, eli sen läpimitta on puolisen astetta.

Auringonnousu taas määritellään ajankohdaksi, jona Auringon yläreuna alkaa kurkistella taivaanrannan takaa. Auringonlasku puolestaan katsotaan tapahtuvaksi silloin, kun Auringon viimeinenkin rippunen katoaa näkyvistä.

Kevätpäiväntasaus taas tapahtuu sillä hetkellä, kun Auringon keskusta ylittää päiväntasaajan.

Tämän lisäksi Maan ilmakehä taivuttaa valonsäteitä Auringon ollessa lähempänä horisonttia, jolloin kultainen kehrä näyttäisi olevan hieman korkeammalla taivaalla kuin se todellisuudessa onkaan.

Kaiken tämän seurauksena Aurinko näyttäisi olevan horisontin yläpuolella muutamaa minuuttia todellista ajankohtaa aiemmin.

Siksi kevään ensimmäisen päivän valoisa aika on itse asiassa hieman pidempi kuin se aikaväli, jona Aurinko kohoaa horisontin ylle ja laskeutuu taas takaisin mailleen.

”Kaikki nämä tekijät saavat yhdessä aikaan sen, että kevätpäiväntasaus ei olekaan se päivä, jona on 12 tuntia valoisaa ja 12 tuntia pimeää”, sanoo Chester.

Tasauksessa on silti taikaa

Vaikka päivä ja yö ovatkin eri pituisia, kevään ensimmäinen päivä on siitä huolimatta omanlaisensa.

Kevät- ja syyspäiväntasaukset ovat ensinnäkin vuoden ainoat ajankohdat, joina aurinko nousee idästä ja laskee länteen, sanoo Sky &Telescope -lehden toimituspäällikkö Alan MacRobert.

Tasaukset ovat myös ainoat päivät, joina päiväntasaajalla seisova ihminen voi nähdä Auringon kulkevan suoraan päänsä yli.

Kevätpäiväntasauksena pohjoisnavalla seisova ihminen näkisi Auringon kipuavan horisontin ylle puoleksi vuodeksi.

Etelänavalla seisova taas näkisi sen painuvan horisontin alle puolivuotisen pimeyden merkiksi.

Alustavasti on Etelä-Korpilahden vesiosuuskunnan ja moksilaisten välillä ollut keskusteluja vesi-ja jätevesiverkon laajentamisesta. Ajatuksena on viedä putkia Horkan koululta eteenpäin Leppäselän tienoon kautta Moksiin.

Kaikilla matkan varrella olevilla kiinteistöillä on luonnollisesti mahdollisuus liittyä verkostoon, jos hanke toteutuu.

Asiasta kiinnostuneille lisätietoja antavat:

E-K vesiosuuskunnasta   Järvinen Raimo  p. 0400 540 468   tai

Levaniemi Markku,  markku.levaniemi@gmail.com

Moksissa                            Lehtonen Raimo  p. 040 716 8892

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ  Laulun kirjoittaja, Alpo Noponen, syntyi Rantasalmella 10.12.1862, valmistui opettajaksi Sortavalan seminaarista, toimi opettajana ensin Mäntyharjulla ja vuodesta 1894 Helsingissä. Noponen oli monipuolinen kirjallisuusmies, joka runojen lisäksi kirjoitti näytelmiä, novelleja sekä oppikirjoja. Hän toimitti myös Valistuksen Lastenlehteä ja Joulupukki -lehteä. Alpo Noponen kuoli Helsingissä 21.2.1927 (64vuotiaana). “Arkihuolesi kaikki heitä”-laulun Noponen kirjoitti kesäasunnollaan Inkoon Mäntylässä kesällä 1916. Se julkaistiin samana vuonna Joulupukki-lehdessä. Laulun ensimmäinen säkeistö käsittelee jouluun valmistautumista, toinen säkeistö joulun sanomaa ja merkitystä. Laulun on säveltänyt Leevi Madetoja. 

 

ME KÄYMME JOULUN VIETTOHON  Laulun kirjoittaja Mauno Isola (1889-1945) toimi maanviljelijänä Hausjärvellä. Hän harrasti runoutta ja musiikkia laulaen mm. helsinkiläisessä mieskuorossa Laulu-Miehet. Kun kuoronjohtajaksi tuli v. 1933 maisteri Martti Turunen, näytti Isola hänelle kirjoittamiaan joulurunoja. Niistä Turunen sävelsi yhden ”Me käymme joulun viettohon” v. 1934. Runon lähtökohtana lienee ollut ajatus Jeesuksen, joulun lapsen, orpudesta keskellä syntymäpäivänsä materialistista markkinatouhua. Vaikka runo on kirjoitettu 1930-luvun pulavuosina, siinä heijastuu voimakkaana jo joulun maallistuminen. Joulun sanoma, Jeesus-lapsen syntymä, jää usein huomaamatta (Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu”). (Reijo Pajamo) 

 

EN ETSI VALTAA, LOISTOA  Jean Sibeliuksen sävellystuotannossa joululauluilla on erityisasema, sillä ne on sijoitettu hänen sävellysluettelossaan opusnumeroon yksi. Viisi joululaulua op. 1-sarjan tunnetuin laulu on “En etsi valtaa, loistoa”. Sen tekstin on kirjoittanut Sakari Topelius ja se on julkaistu vuonna 1887 Jul-Qvällen-lehden kannessa. Sibeliuksen säveltämänä se ilmestyi vuonna 1909 Sampo-lehdessä. Runon suomentajaa ei tänäkään päivänä tiedetä. On mahdollista, että suomennoksen olisi tehnyt Topeliuksen tyttärenpoika Mikael Nyberg. Sibelius sävelsi joululaulun pian sen jälkeen, kun hän vuonna 1904 oli muuttanut Järvenpään Ainolaan. Kun joululauluja tavallisesti säesti säveltäjämestari itse, asettui tätä laulua säestämään aina rouva Aino Sibelius. (Reijo Pajamo) 

KILISEE, KILISEE KULKUNEN Tiliseb, tiliseb aisakell on virolainen joululaulu, jonka Leo Virkhaus sävelsi Julius Onengon sanoihin vuonna 1934. Suomeksi laulun on riimitellyt Aukusti Simojoki. Virolaisten arvioiden mukaan Kilisee, kilisee kulkunen tunnetaan vähintään 70 maassa. Lastenkirjailija ja runoilija Julius Oengo (kirjailijanimi J. Oro) syntyi vuonna 1901 Hiidenmaalla. Hänet tiettävästi teloitettiin Paldiskissa elokuussa 1941. Säveltäjä Leo Virkhaus syntyi kuuluisaan Wirkhausien muusikkosukuun vuonna 1910 Tartumaalla. Hän pakeni vuonna 1944 Saksaan ja edelleen Yhdysvaltoihin, jossa kuoli vuonna 1984. Koska tekijät eivät ole voineet valvoa oikeuksiaan, joululaulua on julkaistu myös kansansävelenä.

JOULUKIRKKOON (Kello löi jo viisi)  Immi Hellén (1861-1937), Kuoreveden seurakunnan kanttorin tytär, suoritti elämäntyönsä Helsingissä, missä hän toimi kansakoulunopettajana yli 40 vuotta. Kirjoittaessaan vuonna 1898 joulurunon “Kello löi jo viisi” Immi Hellén tuskin aavisti, millaisen suosion runo myöhemmin tulisi saavuttamaan. Tuohon suosioon on osaltaan vaikuttanut myös laulun mukaansa tempaava sävelmä, jonka on tehnyt R. Raala, oikealta nimeltään Berndt Sarlin (1886-1971). Hänen elämäntarinansa on kuin jännitysnäytelmä: ensin taidehistorian opiskelua yliopistossa, sitten siirtyminen näytelijäksi, oman kustannusfirman perustaminen, sen jälkeen matkustaminen kauas etelään. Toimittuaan 10 vuotta hedelmäviljelijänä Etelä-Afrikassa Sarlin palasi takaisin Suomeen liikkeenharjoittajaksi (Radiotukku Oy). Vaihteleva elämäntapa ei kuitenkaan sammuttanut luomiskykyä, sillä Berndt Sarlin sävelsi yli 400 laulua. Niistä on yksi ylitse muitten – Kello löi jo viisi. (Reijo Pajamo) 

ENKELI TAIVAAN Martti Lutherin jouluvirsi Enkeli taivaan syntyi kaiketi jouluksi 1534; seuraavana vuonna se painettiin Wittenbergin virsikirjaan. Alkuperäisenä virressä on 15 säkeistöä, ja se oli tarkoitettu lasten seimikuvaelmaksi, jollaisia siihen aikaan harrastettiin. Säkeistöt 1-5 (=Luuk. 2:10-12) laulaa enkeli, sitten lapset laulavat paimenten sanat (6. säk., Luuk. 2:15), ja säkeistöissä 7-14 he astuvat yksitellen seimen ääreen puhutellen Jeesus-lasta. Virsi päättyy Jumalan ylistykseen. Luther sepitti virren alkuaan toiseen, yleisesti tuttuun kansansävelmään. Virrelle sittemmin vakiintunut sävelmä ilmestyi ensi kerran 1539 Valentin Schumannin kokoelmassa Geistliche Lieder. Saksan virsikirjojen merkinnän mukaan sävelmän on Luther itse luonut, mikä onkin hyvin todennäköistä. (Ote Tauno Väinölän taustatiedoista) 

 

JOULUPUU ON RAKENNETTU  “Joulupuu on rakennettu”-laulun on kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman (1839-1894), joka toimi pappina Jyväskylässä lähes 30 vuotta. Schöneman julkaisi 1870-luvulla Uuden Kuva-Aapisen, jonka loppuun hän lisäsi muutaman lasten laulun, niiden joukossa “Joulupuu on rakennettu”, jonka nimenä oli Joulukuusi. Schöneman, joka käytti nimimerkkiä K. O. Kaunonen, oli intomielinen suomalaisuuden harrastaja. Lönnrotilta ja Snellmanilta saamansa vaikutteet hän toi esille niin oppikirjoissaan kuin myös hengellisissä ja kaunokirjallisissa teoksissaan. Seurakuntalaisten lahjoittama kultakello mukanaan Schöneman muutti v. 1894 Jyväskylästä Muolaaseen. Kirkkoherran virkaa hän ennätti hoitaa vain muutaman kuukauden ennen kuolemaansa (21.9.1894). (Reijo Pajamo) 

 

JOULUYÖ, JUHLAYÖ  Pastori Joseph Mohr valmisteli jouluaattona vuonna 1818 saarnaa jouluyön messua varten. Valmistelu keskeytyi, kun pastoria pyydettiin siunaamaan miilunpolttajan perheeseen syntynyttä lasta. Nähdessään vastasyntyneen lapsen pastori Mohr koki todeksi ne sanat, jotka hän hetki sitten oli lukenut jouluevankeliumista “Teille on tänä päivänä syntynyt Kristus, Herra”. Palattuaan kotiinsa pastori kirjoitti joulurunon “Jouluyö, juhlayö”. Oberndorfin kyläkappelin urut olivat menneet rikki, joten jouluyön messu oli toimitettava ilman urkuja. Messuun kokoontunut seurakunta yllättyi, kun pastori Joseph Mohr ja urkuri Franz Gruber esittivät kaksiäänisesti, kitaran säestyksellä laulun “Jouluyö, juhlayö”. Tämä maailman kauneimmaksi sanottua joululaulua on Suomessa laulettu 1880-luvulta lähtien. Laulun on suomentanut Gustaf Oskar Schöneman (1839-1894). (Reijo Pajamo) 

 

HEINILLÄ HÄRKIEN KAUKALON  Vuonna 1926 ilmestyi lauluvihko Varpunen, jonka oli toimittanut jyväskyläläinen opettaja Martti Korpilahti. Kokoelman erikoisuutena ovat muutamat ranskalaiset joululaulut, joiden Korpilahti uskoi tuottavan “iloa Suomen koululaisille”. Lauluista tunnetuin on “Heinillä härkien kaukalon”. Laulusta on tullut vuosien saatossa erittäin suosittu ja paljon käytetty. Kertosäe “Enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan”, kertoo yksinkertaisesti joulun sanoman. “Heinillä härkien kaukalon”-laulussa kerrotaan myös, mitä tapahtui jouluna syntyneelle Jeesus-lapselle (“Ristillä rinnalla ryövärin…”). (Reijo Pajamo)

KUN JOULU ON (Kun maass’ on hanki) Tästä laulusta voisi leikillisesti käyttää ilmaisua “Savon joululahja Suomen kansalle”. Laulun on kirjoittanut Rantasalmella syntynyt Alpo Noponen ja säveltänyt Heinävedellä syntynyt Otto Kotilainen. Otto Kotilainen (1868-1936) valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1891, Alpo Noponen (1862-1927) puolestaan Sortavalan seminaarista vuonna 1887. Kotilainen jatkoi opintojaan Helsingin musiikkiopistossa opettajanaan mm. Jean Sibelius. Lisäksi hän toimi Helsingissä suomenkielisten kansakoulujen laulunopettajana pääpaikkanaan Tehtaankadun kansakoulu, jossa opettajana oli myös Alpo Noponen. Kahden savolaisen yhteistyönä syntyi monta laulua. Niistä tunnetuin on “Kun maass’ on hanki”, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1901 Joulupukki-lehdessä. (Reijo Pajamo)

SYDÄMEENI JOULUN TEEN  Kassu Halonen ja Vexi Salmi ovat kirjoittaneet menestyskappaleita iskelmälaulajille, mm. Kirkalle. Laulujen tunnelmat ovat liikkuneet laajalla alalla. Tämän tunnelmallisen joululaulun ovat levyttäneet mm. VesaMatti Loiri (1988) ja Arja Koriseva (1991). (Suuri Toivelaulukirja – Joululauluja)   

SYLVIAN JOULULAULU  Yleisradio järjesti 1960-luvulla kuuntelijoiden kesken kilpailun siitä, mikä on kaunein joululaulu Suomessa. Voittajaksi selviytyi “Sylvian joululaulu”, jonka on kirjoittanut Sakari Topelius ja säveltänyt iisalmelainen kulttuurin monitoimimies Karl Collan (1828-1871). Sakari Topeliuksen laajaan runotuotantoon kuuluu mm. kolme Sylvian laulua, joista nro 1 “Sylvian joululaulu” on Martti Korpilahden suomentamana tullut tutuksi laajoille piireille. Vuonna 1854 ilmestyi runokokoelman Ljungblommor kolmas osa. Kokoelman 9. runo on

 

nimeltään “Sylvias hälsning från Sicilien” ja Topelius on päivännyt sen 24.12.1853. Topeliuksen Sylvia-laulut syntyivät vuosina 1852-55, jolloin hän oli tukevasti Suomen kamaralla eikä suinkaan etelässä, Sisilian auringon alla. Topeliukselle nuo vuodet olivat raskaita ja hän koetti hukuttaa surunsa runoihin, joissa hän käsitteli luonnonaiheita. Vapaus oli Topeliukselle hyvin läheinen ja rakas asia. Monissa Sakari Topeliuksen runoissa esiintyvä Sylvia kuuluu kerttusiin. Laulussa on aito kuvaus muuttolintujen maailmasta, mutta se voidaan myös ymmärtää symbolisesti. Häkkiin sidottu lintu on Suomi, joka on vangittuna suureen tsaarin valtakuntaan mutta saa silti elää itsenäistä (autonomista) elämää. Jouluna se voi yhtyä riemulauluun ja unohtaa murheet. Collanin säveltämä “Sylvian joululaulu” säilyi kauan aikaa lähinnä yksinlauluna. Collan oli pienten laulujen taitaja, synnynnäinen melodikko, joka koko elämänsä ajan pysyi tyylilleen uskollisena. Tiedot kirjasta Taas kaikki kauniit muistot (toim. Reijo Pajamo) 

VARPUNEN JOULUAAMUNA  Otto Kotilainen (1868-1936) tunnetaan musiikkipiireissä lähinnä yksin- ja kuorolaulujen säveltäjänä.  “Heinäveden Otto Suuri” valitsi itselleen aluksi hyvin porvarillisen ammatin. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi, mutta myöhemmin opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa opettajinaan mm. Martin Wegelius ja Jean Sibelius. Sakari Topelius menetti yhden tyttäristään ja molemmat poikansa aivan pieninä. Pojista nuorempi, Rafael, kuoli isän syliin ollessaan vasta vuoden ikäinen. Tämä pienokaisen yllättävä poismeno on esiintynyt Topeliuksen muutamassa runossa. Näin on myös runossa “Varpunen jouluaamuna”. Suomennoksessa puhutaan “veljestä, joka tuli taivahasta”. Ruotsinkielisessä alkutekstissä vastaava kohta kuuluu: “Jag är din lilla bror, som dog bort i våras”.  Sakari Topelius kirjoitti runon 1859. Se julkaistiin samana vuonna ruotsinkielisen EOS-lehden joulunumerossa. (Reijo Pajamo) 

 

MAA ON NIIN KAUNIS  Tanskalainen kirkkoherra Ferdinand Fenger ihastui 1850-luvulla saksalaiseen lähetyslauluun, etenkin sen sävelmään. Fenger oli saanut tietää, että sävelmä oli vanha pyhiinvaeltajien hymni 1200-luvulta Niinpä hän pyysi hyvää ystäväänsä, lehtori B. S. Ingemannia kirjoittamaan lauluun uudet sanat. “Maa on niin kaunis” (Dejlig är jorden) kuvaa koko ihmiskuntaa matkalla kohti paratiisia. Laulun suomenkielisenä nimenä on alusta asti ollut Toivioretkellä. Tanskalainen joululaulu on otettu myös suomenkieliseen virsikirjaan. Virsikirjakomitea ehdotti, että laulun ensimmäiseen säkeistöön palautettaisiin alkuperäinen ajatus  

“Miespolvet vaihtuvat vuorollaan”, mutta kirkolliskokous halusi säilyttää laulun Hilja Haahden suomentamassa muodossa, jossa vastaava kohta kuuluu “Miespolvet vaipuvat unholaan”. (Reijo Pajamo) 

Laulujen taustatietoja eri lähteistä keräsi Päivi Mattila

(Suomen lähetysseuran sivuilta poimittu)

Apostoli Tuomas Kaksonen on se herra, jonka tehtäväksi on tullut aikojen saatossa tuoda kristikunnalle joulu. Tuomas tuo joulun ja taluttaa sen tupaan asti, tuoden mukanaan myös joulurauhan.

Savupirttien aikana tuomaanpäivänä savupirttejä pestiin ja valkaistiin jouluksi. Entisaikaan oli myös tapana peittää savupirtin seinät ja laki kauniisiin kuvioihin punotuilla, tuoksuvilla petäjäpäreillä. Näin pienempikin pirtti sai juhlavan leiman, suuremmasta puhumattakaan, sillä sehän oli kuin linnansali koristetapetteineen. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti (13.1.) sen pois viepi”. ”Tuomas kulta joulun tuopi, Hiiva-Nuutti pois sen viepi”.

– Itä-Suomessa Sakka- eli Hiiva-Nuutin asemassa on usein paha Paavali. ”Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha”. ”Tuomas tuvan tarvitsee”.

Lutikat, kontrahdit ja lasten piiskaus Tuomaaseen on liittynyt kaikenlaista muutakin, kuin vain auvoista joulun aloittelua. Lutikat ja muut syöpäläiset yritettiin häätää taloista joko Tuomaana tai kolme päivää ennen sitä.

Torpparimaailmasssa Tuomas oli varsin surullinen päivä, sillä silloin irtisanottiin kontrahdit.

Keski-Pohjanmaalla äidyttiin piiskaamaan lapsia Tuomaana, jotta olisi saatu joulurauha – tai ainakin heitä uhkailtiin piiskuulla. 

Tuomaan säät tuiskavat ja luistavat ”Mitä ennen Tuomasta tuiskaa, se jouluna vetenä luistaa”. ”Tuomas tuloo turkkinensa”.

– Pyryt olivat Tuomaanpäivänä odotettuja, sillä ”mitä ennen ennen Tuomasta kinostaa, kinostaa laariin”.

Jouluoluen maistelua ja onnellista eloa paitasillaan pirtin oljilla Tuomaanpäivänä joulun varsinaisten valmistelujen piti olla jo loppuun suoritettuja. Enää ei ollut aikaa teurastuksiin, oluenpanoon, leipomisiin tai kynttilän valamiseen. Kaiken ulkonaisen piti olla valmiina, kun Tuomas, joulun apostoli saapui. Sillä joulurauha on tarkoittanut myös rauhallisuutta ja lepoa arkisten askareiden hyörinässä, ei vain yhteiskunnallista ja lakeihin perustuvaa joulurauhaa.

Tuomaanpäivänä alettiin jo maistella, miten oli oluenpano onnistunut. Hyvät ruoat ja juomat kuuluivat tuomaanpäivään.

Tuomaanpäivää vietettiin paitasillaan pirtin oljilla, Jukolan veljesten tapaan. ”Tuomas tulee tuoppi kainalossa”. ”Kell’ ei oo Tuomaan päivänä, sill’ ei oo joulunakaan”. – Tuomaanpäivänä piti olla jo ruokaa ja juotavaa kaikki paikat pullollaan.

”Tuomas tulloo tuoppi käes koettalemmaa kaljan makua”. ”Tuomas tynnää”. – Tynnääminen tarkoittaa sitä, että oluet pantiin tynnyreihin, jotta niihin olisi saatu mahdollisimman hyvä maku jouluksi.

”Tuomas on aina juomas”. ”Tuomaana (olut-)kuurnat tippuu, silloin myös nokkatippaa lasten kippaan”.

 

Kirjan Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista I – Joulun vietto, sisällysluettelo havainnollistaa jouluperinteiden ja jouluaskareiden jakautumista eri päiville Itä-Suomessa 1800-luvulla seuraavaan tapaan:

21.12 – Tuomaan päivä. Tuomaanpäivä. Oluen pano. Nuotan veto. Kynttiläin teko. Ryynin teko.

23.12 – Joulun aaton-aatto. Tuvan sillanaluksen puhdistaminen. Veden kanto. Riihessä olo. Tuvan peso.

24.12 – Joulun aatto. Piirakasten teko. Viinan lasku. Saunan lämmittäminen. Vierasten vastaanotto. Saunan kylpy. Joulun tuojat. Illallinen.

25.12 – Joulupäivä. Aamurukous. Kirkkoon meno. Kirkossa olo. Kotiin tulo. Karjan konstaaminen. Kahvin juonti. Hartaushetki.

26.12 – Tahvananpäivä. (Tapaninpäivä). Tahvanan ajo. Joululeikkituvan pyyntö. Joululeikkiin meno. Niemelän Raisan ja Lippolan Juhanan liitto. Joululeikit. Vastakkaistanssi. Rinkitanssi. Laivasilla olo. Vuorotanssi.

27.12 – Kolmas joulupäivä. Sudennuotan veto. Paistisilla olo. Laulun ja ulkoluvun kilpailu. Rinnakkaistanssi. Panttisilla olo. Joulusaarna.

28.12 – Neljäs joulu eli lasten päivä (viimeispyhä). Hiirisillä olo. Sikasilla olo. Seulau juoksu. Parisilla olo. Neito kammiossa. Vanhan joulun loppu.

 

Lähde Salakirjat-kustantamo – Kansanperinne-blogi KLIK!

Anna leipoo joulun

Annan huolena oli aloittaa joululeipomukset oikeaan aikaan, 9.12. Entisvanhaan ihmiset menivät tavallisesti hyvin aikaisin nukkumaan, koska illat olivat pimeitä, eikä ollut nettiä eikä televisiota. Silloin myös herättiin hyvin varhain navetalle, viimeistään neljältä. Mutta juuri Annanpäivän aikaan ihmeellisesti yököteltiin ja yökukuttiin, sillä joululeivän paistoonkin ryhdyttiin keskiyöllä. Ja yöllä liikuttiin naapureissakin kakkuja anelemassa.

 

Pyhimys, Pyhä Anna on Neitsyt Marian äiti, eli Jeesuksen isoäiti. Annan päivää on vietetty vuodesta 1708 lähtien 9.12. – sitä ennen sitä vietettiin 15.12 – jotkut sananparret viittaavat tähän vanhempaan päivämäärään.

Koko suuresta ja värikkäästä keskiaikaisten pyhimysten parvesta juuri Anna on ehkä saanut kaikista eniten kotoisia, suomalaisia piirteitä. Hänellä on ollut Turun hiippakunnan pyhimyskalenterissa, jota koko Suomessa on tarkasti seurattu, oma muistopäivänsä, joulukuun 15:s. Varhaisin kirjoihin jäänyt merkintä siitä on vuodelta 1424. Noiden aikojen ajanlaskussa Annan päivä oli vuoden lyhin päivä eli ikivanha talvipäivän seisaus.

Pyhimystaustastaan huolimatta taikka sen ansiosta, Anna on suomalaisten parissa parhaiten säilynyt tunnettuna kansanperinteen parissa ja sen muovaamana hahmona. Annan päivään liittyvät sananparret ovat eläneet suomen kielessä jo noin 600 vuotta.

Annan päivänä pannaan jouluolutta, leivotaan, siivotaan, yökötellään – ja päivitellään yön pituutta

Anna, Leipä-Anna, aloittaa jouluoluen eli sahdin panon ja joululeipomukset, sekä suursiivouksen.

Nukkumaan ei ole kiire Annan päivänä, sillä ”onpa yötä yökötellä Annan päivän aikana”. Joululeivän tekoon ryhdyttiinkin keskiyöllä. Paikoin väki kulki annanyönä naapureissakin paistinkakkua anelemassa. Kun antoi omastaan, oli tulevan vuoden kalansaalis turvattu eikä leipä loppunut kesken.

”Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan”.
”Anni oluet panee”.
”Anna leipoo”.
”On päivää kesäistä, yötä Annan aikuista”.
”Kyllä on yötä yökytellä Annan päivän aikaista, kolmasti kokkohaukka kongasta laskeiksen”.
”On niin pitkä, kuin Annan aikuinen yö”.
”Annin päivän aikaan päivä on kissan sylen pituinen, on vain kaksi hämärää vastakkain”.
”Annin silmä on pitkäuninen”.
”On kylmää ja synkkää kuin Annan päivän aikaan”.

 

Anna on myös puuseppien, lapsettomien, hevosten ja ratsastajien, isovanhempien, äitien, perheenemäntien, kotiäitien, nyplääjien, ompelijattarien, kaivostyöläisten, taloudenhoitajien, tallimiesten – sekä köyhien, raskaana olevien ja hedelmättömyydestä kärsivien suojeluspyhimys.

”Lutun yö, Annan aatto:
kukko kolmesti orrelta putoo”.

Sananparressa ”Lutun” viittaa Luciaan. Vanhalla paikallaan 15.12. ollutta Annan päivää edelsi pari päivää aiemmin ollut Lucian päivä. Lucian päivästä on puhuttu Annan aattona. Lucian eli Lutun yö on perinnäistiedon mukaan vuoden pisin yö.

 

Kaiveltu netistä Tunturisusi.com -sivustolta